Blogi

Oliveten uudet sivut

29.7.2015

Tervetuloa Oliveten uusille sivuille.

Vanhat sivut ovat hävinneet kuin tuhka tuleen. Muistot menneistä vuosista jäivät, paljon on ehditty.
Tasan kymmenen vuotta sitten hahmottelin yrityksen toimintaa, olin ehkä hieman aikaani edellä. Monet ihmettelivät ääneen sitä, mikä tänään on ihan arkista; viinikoulutukset, viinimatkat, viinitapahtumat Kokkolassa ja Turussa, Olivette, Olivette Wine Bar, konsertit, taide, ruokatapahtumat, viini- ja virsi-illat, vintagea sekä paljon muuta.

Oliveten valikoimat ovat koostuneet milloin mistäkin, vaikka fokus on aina ollut viini ja ruoka. Paras anti on ehdottomasti ollut asiakkaat,tapahtumissa ja matkoilla käyvät ihan HUIPPU persoonat, mikä on luonnollista jos mielenkiinto on viinissä, ruoassa ja matkailussa. Oman mausteensa tähän soppaan ovat tuoneet taiteilijat ja muusikot. Vanhan kivitalon akustiikka on toiminut tosi hyvin niin oopperan, klassisen musiikin, kuorolaulun, kansanmusiikin, kirkkomusiikin kuin kevyemmän musiikin esittämiseen. Seinät ovat aina olleet taiteilijoiden vapaassa käytössä, eivätkä koskaan ole tyhjinä.

Tässä vaiheessa kiitän kaikkia jotka ovat olleet ja ovat edelleen mukana tekemässä Olivettea sellaiseksi kuin se on. Eihän tämä yksin ole syntynyt. Kuvia menneestä löytyy Oliveten facebook sivuilta, jonne voi kurkistaa vaikka ei kyseistä palvelua muuten käyttäisi. Uusille sivuille päivittyy kuvia tapahtumien myötä.

Olivette pysyy keittiötarvikkeisiin ja valittuihin ruokatuotteisiin erikoistuneena liikkeenä, viinibaarissa tapahtumia entiseen tapaan. Syksyä on ideoitu jo hyvissä ajoin. Matkailuun on kehitetty uusi tuote, hevoset ja ratsastaminen, Ranskassa tietysti. Tässä blogissa tulen kertomaan Oliveten uutisia, ideoita ja ihan vaan ajatuksiani aiheessa pysyen.